Idea kouluvuoden alkuun: Runoillaan yhdessä kivoimmista kirjoista!

Kissa joka suojeli kirjoja  
pohdiskeleva, ajatuksiaherättävä, rauhallinen,  
kirjastossa ja kahvilassa, keinuvassa veneessä,  
vaimeaa puheensorinaa, viipyilevä hiljaisuus.  

Mehujään tahmaamat kädet, vesimelonia paidankauluksessa, varpaankynnet paljain jaloin kulkemisesta mustana. Telttayöt kavereiden kanssa, tunteja kirjojen parissa, leikkejä ja pelailuja, joita ei tarvitse lopettaa ikinä.  

Kesä väreilee pitkään koko kehossa, ja mikä sen ihanampaa, kuin palata kouluvuoden aluksi hetkeksi lomatunnelmiin, poimia yhdessä kesän kivoimmat jutut talteen. Mansikat. Uiminen. Sadepäivien elokuvahetket. Keinuminen taivaisiin asti. 

Talteen kannattaa myös poimia kesällä luetut kirjat. Ehkä huomasitkin LUKILOKIn kesäisen kirjavinkkirunohaasteen heinäkuun sometarinoissa? Stooreissa esimerkkinä olleen runokaavan voi poimia myös tavaksi käsitellä lukuvuoden ensimmäistä luettavaa kirjaa. 

Mikä ihmeen runokaava?

Rosmariini – Tulta ja mehujäätä  
hauska, muurahaismainen, kokkimainen, yllättävä,  
jumpparenkaissa roikkuen, trampalla tai autossa,  
poing, poing, poing ja hrrrrrr (eli pomppimista ja hurinaa).” 
 
Kuva ja vinkkaaja: Henriikka 7 v.  

Runokaavalla laaditut kirjavinkkirunot kuuluvat sanataidelähtöisiin menetelmiin luku- ja kirjoitustaitojen oppimisen tukemisessa. Näihin ja muihin taidelähtöisiin menetelmiin on päästy perehtymään myös LUKILOKI-koulutuksen aikana. Webinaareissa on laadittu mm. esittelyrunoja ja luotu tunnelmakuvia opiskeluympäristöstä kokeillen erilaisia luovan tuottamisen tapoja.  

Valmiita runokaavaideoita löytyy mm. Lukemon sivuilta. Myös Helmet-sivustolle on poimittu esimerkiksi runoselfien kaava. Sieltä voi napata myös idean koodaamisen ja runojen kirjoittamisen yhdistämiseksi. Runokaavan voi hyvin keksiä myös itse ja valmiita runokaavoja voi räätälöidä oman ryhmän tavoitteisiin, tarpeisiin ja tasoon sopivaksi.  

Mi primer muerto
Extraño, sencillo, difícil de describir
En el coche sola
Yendo a la reunión de amigas de hace años
Escuchando al audio, a la intención, a la pronunciación 
rara de sitios que conosco

LUKILOKI laati kesän lukuvinkkirunonsa alla olevaa kaavaa soveltaen, mutta tätäkin kaavaa on helppo muokata. Myös jakamisen tavasta voi sopia juuri sen mukaan, mikä toimii omille oppijoille parhaiten. LUKILOKIn runot jaettiin Instagram-stooreina käyttäen hashtagia #kirjavinkkiruno, mutta yhtä lailla tekstit voi jakaa lukemalla niitä ääneen, koostamalla ne digikirjan muotoon – tai jakaa salaisina viesteinä eteenpäin. Runokaava sopii myös oman tuottamisen pohjaksi: Isompien kanssa kaava voi toimia oman tuottamisen pohjana ja sen avulla luotua runoa voi luvan kanssa lähteä työstämään eteenpäin. Kaksi kirjavinkkiä voi myös yhdistää yhdeksi runoksi ja vastata runon avulla esimerkiksi kysymykseen siitä, miltä lukeminen tuntuu.  

Lukemisen ja runoilun iloa – ja mitä parhainta uuden lukuvuoden alkua! 

 
Amelian luut  
kiehtova, yllättävä, kerroksellinen,  
paikoissa, joihin haluaisi kadota,   
meren huminassa, aaltojen pauhussa,  
lintujen kesäkonsertin keskellä.  

Lukuvinkki-runokaava

  1. rivi: Kirjan nimi  
  1. rivi: Kolme adjektiivia, jotka kuvaavat kirjaa  
  1. rivi: Täydellisin paikka tai hetki kirjan lukemiseen  
  1. rivi: Jos ajattelet kirjaa, mikä ääni kirjaan tai sen lukuhetkeen liittyy? Missä sen kuuleminen tuntuu?  

Tekstissä vinkatut teokset:

  • Miina Supinen & Anni Nykänen (kuv.): Rosmariini – Tulta ja mehujäätä, WSOY 2021  
  • Sōsuke Natsukawa: Kissa joka suojeli kirjoja, Tammi 2021  
  • Leena Lehtolainen: Mi primer muerto (Narrado por: Pilar Corral), Word Audio Publishing 2020
  • Eeva Åkerblad: Huolenpitoja, Schildts & Söderstöms 2022 
  • Minna Mikkonen: Amelian luut, Schildts & Söderstöms 2022 
 
Huolenpitoja 
kaunis, rytmikäs, pysäyttävä, 
veden lähellä 
loisketta ja liplatusta,
tuulen puhetta, joka saa ajatukset väreilemään.