Kesätervehdys

Webinaareja ja verkkokeskusteluita. Pedagogisia kokeiluja ja hyvien käytänteiden jakamista.  Oppimisen tukemista, arviointia, käsitteellisiä oivalluksia, iloa oppijoiden onnistumisista. Kannustusta, itsensä ylittämistä. Iloisia kohtaamisia lähipäivissä. On aika sanoa kiitos tästäkin LUKILOKI-lukuvuodesta!  

Juhlien yhteydessä mainitaan aina, miten vieraat tekevät juhlan. Sama pätee tällaisiin laajoihin koulutushankkeisiin: osallistujat tekevät hankkeesta täyden ja todellisen. Täällä webinaari- ja verkkoyhteyksien toisessa päässä on aidosti iloittu siitä tsemppihengestä, omien kokemusten jakamisesta, heittäytymisestä ja aktiivisuudesta, jotka ovat olleet koko ajan läsnä. Ja mikä parasta, keväällä oli viimein mahdollisuus myös tavata lähipäivien merkeissä. Sitä olikin kaivattu! 

Opintojaksot on nyt suurelta osin opiskeltu ja LUKILOKI-matka on valtavalta joukolta opettajia päätepisteessään. Vuosi on ollut taas täynnä arvokasta työtä lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaitojen tukemiseksi, lukuilon levittämiseksi, monilukutaidon edistämiseksi ja kielitietoisemman koulun hyväksi! Kiitos siitä!  

Mutta nyt – on lomatoivotusten aika. LUKILOKIssa ollaan työntouhussa vielä juhannukseen asti, ja sitten hanke hiljenee heinäkuuksi – kunnes elokuussa voi vielä palautella viimeisiä opetuskokeiluja ja muita tehtäviä. Mutta nyt mieli on keijuvan keveä: vuoden valoisin aika hellii jo.  

Ihanaa kesää!  

Rantasaunan nurkalta kurkistaa kesä.  

Sen aamuissa on ajan rajattomuus, 

puolipäivässä miljoona mansikankukkaa. 

Sen iltapäivät kelluvat kaarnaveneenä kauas ja  

illoissa ruokokerttunen lausuu runon. 

Ja suviyö: 

se jättää lukuvalon päälle,  

unohtaa kirjan laiturille 

ja tanssii vesiperhosten kanssa  

näkymättömiin tähtiin. 
(Sanna-Maria Luokomaa)