11. luukku: Täydennettäviä tarinoita

Tarina ei ole ikinä valmis – ei edes kirjan kansien väliin painettu kertomus. Tarinat jatkavat lukemisen jälkeen elämäänsä mielikuvituksen siivin, fanifiktiot leviävät netissä ja teokset toimivat toistensa pohjana. Lukeminen antaa sysäyksen monenlaiselle omalle tuottamiselle. Mitä sitten tapahtuu? Minkälaisen hahmon itse haluaisin luoda? Entä jos?

Tämän päivän luukusta löydät kaksi täydennettävää kertomusta. Perinteinen adjektiivitarina toimii parhaiten, kun se on vahvan kontekstisidonnainen. Toisaalta jos täytettävänä olevassa tarinassa on muutenkin tarpeeksi yhteistä ja jaettua, se innostaa. Kokeilemalla erilaisia adjektiivivaihtoehtoja voi myös pohtia, millaisia sävyjä kertomus saa, kun kuvailevat sanat muuttuvat täysin toisenlaisiksi. Miten käy, jos keskittyy vain yhteen aistiin keksiessään adjektiiveja? Entä jos kaikki adjektiivit ovat yltiöpositiivisia tai supernegatiivisia? Mitä jos on lupa käyttää vain adjektiiveja, joissa on -hkO-johdin tai ainoastaan partisiipin preesensiä. Kokeilkaa ja keskustelkaa!

Luukun toinen täydennettävä tarina on vailla loppua. Kun juonen kaari ei piirrykään kauniiseen päätökseensä, on tartuttava itse kynään, käsinukkeihin tai kameraan. Ideoita tarinan viimeistelemiseksi on tehtäväpohjan viimeisellä sivulla runsaasti. Aikuinen voi tukea pienimpien kirjoittamista toimimalla kirjurina ja kertomukselle voidaan lähteä kehittelemään loppua draaman tai digitarinoinnin keinoin. Oppijoita voi haastaa tutkimaan sadun tekstilajipiirteitä tai kokeilemaan, miten Instagram Stories toimii sadun kirjoittamisessa. Satuhahmon voi muuttaa myös vloggaajaksi – vain mielikuvitus on rajana!

Tulostettavat tarinat ja niihin liittyvät tehtävät löydät alta. Mainioita hetkiä tekstien parissa!

 Täydennettävä_adjektiivitarina

Tarinan_työstäminen_loppuun