Tämän päivän luukusta löydät kuvan ja tervehdyksen ainoalta oikealta Joulupukilta!
“Rakas ystäväni,
Korvatunturilla on kova vilske ja vilinä, joulu lähestyy. Kiireen keskellä istuin kuitenkin alas ja kirjoitin sinulle muutaman rivin lempiasioistani: lukemisesta ja kirjoittamisesta.
Missä sinä luet mieluiten? Mikä on lempikirjasi? Minun lempilukupaikkojani Korvatunturilla ovat kirjastohuoneeni, jossa on iso mukava, muhkea nojatuoli, ja takkahuoneen ison takan edessä oleva massiivinen kiikkutuoli. Niistä löytyy lukemiseen liittyvä hiljainen ja rauhallinen ympäristö.
Lempikirjoja minulla on niin paljon, että en oikeastaan voi nimetä yhtä. Minulla on sellainen tapa, että on monta kirjaa samanaikaisesti luettavana. Pidän matkakirjoista, koska niistä saa aina uutta tietoa eri alueista, maista ja kulttuureista. Elämäkerrat on myös mielenkiintoista luettavaa. On mielenkiintoista tutustua toiseen ihmiseen ja seurata hänen elämänsä kulkua kirjan sivuilla. Ja sitten tietysti lastenkirjat, runot, sadut ja muunlaisetkin. Niitä minulla on aika suuri kokoelma.
Luku- ja kirjoitustaito on äärimmäisen tärkeä sekä minulle että kaikille ihmisille nuoresta koululaisesta ikääntyvään aikuiseen. Itse asiassa olen sitä mieltä, että luku- ja kirjoitustaidon tärkeyttä ei voi riittävästi korostaa. Ilman noita taitoja kukaan ei voisi opiskella. Ei voisi tehdä työtään kunnolla ja jäisi monesta tärkeästä, mielenkiintoisesta ja hauskasta asiasta paitsi. Ei voisi harrastaa kirjeenvaihtoa toisten ihmisten kanssa ja luoda uusia ystävyyssuhteita.
Lähetän lämpimiä terveisiä kaikille lapsille ja nuorille, jotka pitävät lukemisesta ja kirjoittamisesta. Kannustan teitä jatkamaan aktiivisesti molempien asioiden parissa. Jos haluaa kehittyä kirjoittamisessa, pitää lukea paljon. Aika hassua, mutta näin se on. Kun lukee paljon, sanavarasto laajenee ja oppii tuntemaan erilaisia tapoja ilmaista asioita. Oppii myös näkemään ja mielikuvituksessaan havaitsemaan, kuinka erilaiset tarinat etenevät jännittävästi ja mielenkiintoisesti.
Teitäkin, jotka ette lukemisesta tai kirjoittamisesta pidä, lähestyn lämpimin ajatuksin. Haluaisin tietää, miksi kaikki eivät tykkää lukemisesta ja kirjoittamisesta. Ehkä kaikkia ei ole opastettu näihin asioihin. Uskon, että jokaiselle lapselle ja nuorelle löytyy kirja/kirjoja, jotka kiinnostavat. Kirjoittaminen on aivan erittäin mielenkiintoinen harrastus. Sekin tarvitsee ehkä alkuun opastusta ja kannustusta. Toivoisin, että sitä löytyisi aikuisten piiristä.
Jouluna toki myös lahjat ovat mielessä. Kirja on minusta aina hyvä lahja, mutta vaatii ehkä vaivannäköä, että miettii ja perehtyy, millainen kirja olisi saajalle mieluinen. Joulun ajaksi suosittelen kirjaa, joka on mielenkiintoinen ja jonka sisällön virrassa on helppo ja mukavan kevyt kulkea.
Kaikille opettajille haluaisin lähettää terveisiä, että yrittäkää motivoida lapsia ja nuoria ja viedä heitä jollakin tavoin näiden harrastusten pariin. Kirjastoissa ja kirjakaupoissa on usein henkilöitä, joilla on hyvinkin laajaa tietämystä ja näkemystä erilaisista kirjoista. Ehkä vierailu kirjastoon tai kirjakauppaan voisi onnistua. Tai sitten voisi pyytää sieltä jonkun vieraaksi koululle. Pienet kirjoituskilpailut voisivat toimia myöskin kiinnostuksen herättäjinä.
Tiedän, että te opettajat ette ole tässä helpon äärellä ja toivon teille jaksamista vaativassa ja tärkeässä työssänne, jota arvostan suuresti.
Toivotan kaikille oikein Hyvää Joulua.
Rakkain terveisin
Joulupukki”
Lataa halutessasi Joulupukin kirje PDF-muodossa.
Tutustu myös Joulupukin viralliseen sivustoon osoitteessa: www.santaclausoffice.com.
Videotarinoita Joulupukista, poroista, tontuista ja muusta Korvatunturin elämästä on sivustolla www.santatelevision.com.